Vihreä Krokotiili voittoon Lahden Radanvarren ideakilpailussa
Lahden Radanvarsi on World Design Capital 2012 vuoden yksi suurimmista arkkitehtuurikilpailuista.
Arvostelupöytäkirja, Jury report
Vihreä Krokotiili voittoon Lahden Radanvarren ideakilpailussa
Lahden kaupungin järjestämä Radanvarren arkkitehtuurikilpailu on
ratkennut. Palkintolautakunta myönsi ensimmäisen palkinnon
Arkkitehtitoimisto AJAK Oy:n Adalbert Aapolan ja Jarkko Kettusen
Krokotiili-työlle. Voittajatyö palkittiin 36 000 eurolla. Kilpailun
palkintojen yhteisarvo on 99 000 euroa. Kaikkiaan kilpailutöitä oli 26
kappaletta.
http://www.ess.fi/?article=395928
Kilpailun terävin kärki koostui ehdotuksista, jotka tarjosivat erilaisia
näkemyksiä kilpailualueen kehittämiseen täydentäen toisiaan, ja joiden
voidaan siten katsoa tarjoavan monipuolisen alustan tulevalle
kaavoitustyölle. Kilpailun voittajatyö Krokotiili on innovatiivinen,
näkemyksellinen ja rohkea ehdotus, jossa on pyritty korostamaan ja
tukemaan Lahden ympäristökaupunki-ilmeen rakentumista.
Ehdotuksen kantavana käsitteenä ja tavoitteena on esitettyjen ratkaisujen
reagoiva ekologisuus. Tavoitetta on pystytty toteuttamaan
kokonaisvaltaisesti. Kansalaisvuorovaikutuksen kautta saatuja tuloksia on
otettu kiitettävästi huomioon ? ehdotus voittikin myös kaikelle kansalle
avoimen nettiäänestyksen.
Toisen palkinnon sai ehdotus Ketju, joka on erittäin ammattitaitoisesti
laadittu, kokonaisotteeltaan maltillinen ja jämäkkä ehdotus. Kaupunkitilan
käsittely on ansiokasta. Matkakeskusratkaisua pidettiin hyvin toimivana.
Ehdotuksen erityisansiona on matkakeskusta vastapäätä olevan radan
eteläpuolisen alueen toimiva toteutus. Ehdotuksen on laatinut Kari Nykänen
Kolmannen palkinnon sai ehdotus Four Quarter Strip. Se on urbaaniin
kokonaisotteeseen perustuva, omaperäinen ja raikas neljä eriluonteista
osa-aluetta sisältävä ehdotus. Ehdotuksen kantavana ajatuksena on
radansuuntainen selkeästi rajattu ja suojaisa kävelyreitti Salpausselkä
Edge, joka polveilee eri osa-alueiden läpi. Ehdotuksen tekijät ovat Kristoffer Nejsum ja Camilla Bundgaard.
Kaupunki lunasti myös kaksi muuta työtä
Preludin kantavana ajatuksena on mainio oivallus: Mannerheiminkatu on alueen länsiosassa linjattu radan
varteen. Mannerheiminkadun uusi linjaus vapauttaa Radiomäen kupeen
asuinrakentamiselle hyvin soveltuvaksi alueeksi. Ehdotuksen tekijä on Antti Huttunen.
Siemen on kestävän kehityksen näkökulmia taitavasti painottava ehdotus,
jonka kokonaisote on tunnelmaltaan miellyttävä ja mittakaavaltaan
hallittu. Tekijät ovat Linda Wiksten, Charlotte Nyholm ja Mari Ariluoma.
Lisäksi annettiin yksi kunniamaininta: ehdotus Plug-in-City palkittiin sen
ekologista elämäntapaa tukevista ansioista (mm. rakennusten suuntaus,
viherkonseptit, uudenlaiset asumistypologiat). Tekijät ovat Kristina Jordt
Adsersen ja Serban Cornea MUTOPIA Architecs'ta ja Pauliina Koskinen Tonboe
Arkitektstudio 3D:sta.
Millaisen Lahden radanvarren alueen sinä haluaisit?
Lue lisää tai Osallistu keskusteluun
VIIMEISIMMÄT BLOGISSA JA KESKUSTELUSSA
Vihreä Krokotiili voittoon Lahden Radanvarren ideakilpailussa
Tiedote: JULKAISUVAPAA 14.12.2012 kello 14.00.
Vihreä Krokotiili voittoon Lahden Radanvarren ideakilpailussa
Lahden kaupungin järjestämä Radanvarren arkkitehtuurikilpailu on
ratkennut. Palkintolautakunta myönsi ensimmäisen palkinnon
Arkkitehtitoimisto AJAK Oy:n Adalbert Aapolan ja Jarkko Kettusen
Krokotiili-työlle. Voittajatyö palkittiin 36 000 eurolla. Kilpailun
palkintojen yhteisarvo on 99 000 euroa. Kaikkiaan kilpailutöitä oli 26
kappaletta.
Lahden Radanvarsi oli World Design Capital 2012 vuoden yksi suurimmista arkkitehtuurikilpailuista
Helsingin designpääkaupunkivuoden päätösseminaari ja -iltajuhla järjestettiin torstaina 29. marraskuuta 2012 Helsingissä.Päätösseminaarissa puhuttiin muotoilun merkityksestä muuttuvissa kaupungeissa
Designpääkaupunkivuoden kansainvälinen päätösseminaari järjestettiin Finlandia-talossa 29.11.2012.
Seminaari summasi yhteen designpääkaupunkivuoden vaikutuksia ja tarkasteli teemavuosien merkitystä kaupungeille.
Lahden Radanvarsi oli World Design Capital 2012 vuoden yksi suurimmista
arkkitehtuurikilpailuista. Kansainvälisen kilpailun tavoitteena oli löytää
kaupunkikuvallisesti korkeatasoinen ja toiminnallisesti tulevaisuuden
kehitysmahdollisuudet huomioiva idea Lahden keskeisimmän rataosuuden
ympäristön toteuttamiseksi.
Presentaatio:
http://www.hel2.fi/irbc/presentations/von_Bruun.pdfhttp://www.hel2.fi/irbc/presentations/von_Bruun.pdfwww.hel2.fi
II väliraportti työskentelystä kansalaisryhmien kanssa, sekä osallistavan suunnittelun vaikuttavuudesta Radanvarren ideakilpailuun.
Täällä luettavissa II väliraportti työskentelystä kansalaisryhmien kanssa, sekä osallistavan suunnittelun vaikuttavuudesta Radanvarren ideakilpailuun.
Radanvarren ideakilpailu on osallistavan kaupunkisuunnittelun pilottihanke, jossa on kansainvälisessäkin vertailussa osallistettu kattavasti monia väestöryhmien edustajia, sekä eri sidosryhmiä mukaan kaupunkiympäristön kehitykseen. Vuoden 2012 aikana toteutettu urbaanin kaupunkisuunnittelun pilottihanke jakautuu kahteen aktiiviseen osallistavaan osuuteen.
